Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2018.

Käyttöohjeesta suurennuslasilla

Viimeksi kerroin voineeni pahoin kuultuani että lapselle oli aiheutettu vaaraa hiusvärituotteen käyttöohjeen vastaisella "ammattitoiminnalla". Sen jälkeen tohdin muistuttaa ammattilaisia käyttöohjeiden noudattamisesta.  Hymyilin itselleni julkaistuni jutun. "No niin, nyt on sitten oikein julkisesti yritetty hankkia se Kukkahattutädin titteli". (Kukkahattutäti on henkilö, joka neuvoo ammattilaisia tietämättä miten oikeita töitä tehdään. Siis vähän ei-toivottu henkilö.) Kukaan ei kuitenkaan ole, ainakaan minun korviini asti, ihmetellyt blogiaiheen valintaa. Olen saanut siitä itse asiassa sangen kannustavaa palautetta ja yli 600 (!) lukukertaa (Kiitos!). Siksi onkin pöllöä, että ajattelin ITSE että Kukkahattutäteilen. Oikeasti vähän kuitenkin hätkähdin ajatustani. Päättelin, että sen täytyy johtua siitä, että olen opiskellut, tehnyt työtä ja elänyt elämääni hiusalan kulttuurissa ja olen tietysti omaksunut sen tapoja. Tunnen hyvin hiusalan "yleistietona"

Vaaratekijä 1: Kaikki (spoiler alert)

(Varoitus: juonipaljastus ensimmäisessä kappaleessa.) Toiset ihmiset viitsivät lukea enemmän kuin yhden kappaleen, ja toiset taas eivät viitsi. Minusta olisi mukavaa että molemmat porukat saisivat saman tiedon, ja siksi ajattelin, että kerron kaiken olennaisen tästä tekstistä heti ensimmäisessä kappaleessa.  Se tulee nyt: minusta hius- ja kauneudenhoitoalan työturvallisuustilanteessa on pielessä jokseenkin kaikki, mikä nyt vaan voi pielessä olla. Eikä pelkästään työntekijän oman terveyden kannalta vaan joskus myös palvelun käyttäjänkin kannalta. No niin, siinä se oli, tämän jutun koukku. Jos kuulut ryhmään, joka ei ole lukutyyppiä, niin tosiaan tiedoksi, että draaman kaari oli tässä ja  nyt on sopiva aika vaihtaa sivua (kiitos kuitenkin!). Lukutoukkien kanssa jatketaan siis juttua (hyvä me!) ja käsitellään kaikenpielessäoloa, joka on minusta vain aavistuksen provosoivasti sanottu. Valitsin tämän viikon aiheeksi yleisen kaikenpielessäolon, koska viime aikoina on ollut Pari Keissiä

Havaintoja Lempeästi Rimpuilevasta Huonosta Kampaajasta

Hauska, muttei vitsinä tehty blogi hius-ja kauneudenhoitoalan työturvallisuudesta?! Tiedetään... mahdottoman äärellä ollaan. Tämä on kosmetiikkaa työkseen käyttäville kirjoitettu työturvallisuutta edistävä blogi ja voin kertoa, että blogin nimen keksiminen oli ehkä hankalinta mitä olen elämässäni tehnyt. Käytin ideoinnissa myös lasten apua. Heistä aihe oli niin tylsä ettei heillä tullut mitään mieleen, josta minun olisi kenties ehkä pitänyt päätellä jotain. Kuten vaikka että kysy Tanhupallolta. Noviisibloggaajana kuvittelin, ettei nimen keksiminen olisi temppu eikä mikään. Mutta kun kehitin  omasta mielestäni nokkelia nimiä, niin eihän niistä mikään enää vapaana ollut. Myös kaikki keksimäni huonot nimet olivat varattuja, joka on hassua. Kerron vähän blogini nimivaihtoehdoista, koska ne valottavat hieman kirjoittamisen tavoitetta. Hauskasti tai edes vähän kiinnostavasti työturvallisuudesta. Ihan alussa ajattelin kumartaa suositulle blogille ja antaa omalleni nimeksi Huono Kampa

Ei kevätmuotia vaan kaunistamisen turvallisuutta

Kaikista maailman asioista joista olisi voinut blogata, työturvallisuus oli se kaikkien vähiten kiinnostava. Ajattelin, että se olisi tylsä, epämuodikas, liian virallinen, kertakaikkiaan poissuljettu idea. Minä käyttäisin arvokasta vapaa-aikaani työturvallisuudesta bloggaamiseen? Ha. Jos minulla olisi blogi, jakaisin siinä kampausvideoita, kokkausjuttuja, tai matkailua, tai mitä tahansa kaunista ja hauskaa. Uuden kevättakkini löytymistarinan ja kuvan. Mutta EI henkilösuojamia! Tiedät, mistä puhun? En osaa sanoa, milloin näkökulma muuttui. En allergisoitunut kosmetiikalle, eikä myöskään kukaan läheisistä hiusalan kollegoistani. Mutta niin kävi, että työturvallisuudesta tuli minulle yksi kiinnostavimmista asioista joita hius- ja kauneudenhoitoalalla voi tällä hetkellä kehittää. Tulokset voivat olla huikeita niin inhimillisellä kuin taloudellisellakin tasolla. Kiinnostavaa on sekin, että kehittävää on niin paljon. Liity siis kerhooni! Hey, It´s Under Your Nose   on hius- ja kauneudenh